Miltä Litecoin tulevaisuus näyttää?

Litecoin kokemuksia

Litecoin on vuodesta 2011 lähtien olemassa ollut kryptovaluutta. Se on Charlie Leen, entisen Googlen työtekijän perustama valuutta. Litecoin on yksi suosituimmista kryptovaluutoista, joten sen odotetaan pysyvän pinnalla vielä pitkään, niin kauan kuin kryptot vain pitävät suosiotaan.

Litecoin on kokenut samantyyppisiä nousuja ja laskuja kuin muutkin kryptovaluutat. Sen voidaan sanoa kehittyneen lähes samaan tahtiin kuin Bitcoin, jonka koodaukseen Litecoin perustuu.

Litecoin on luotu alunperin niinsanotusti Bitcoinin kevyeksi versioksi. Valuutta on saanut nimensä tästä. Se, millä tavoin kryptovaluutta voi ylipäätään olla kevyttä, perustuu siihen, että rahansiirrot haluttiin mahdollisimman nopeiksi ja vaivattomiksi. Tässä on onnistuttukin ja kyseessä on nopeasti toimiva, juurikin kevyt kryptovaluutta.

Litecoin ja sen käyttö

Litecoineja käytetään yleisesti paljon, muiden kryptovaluuttojen tapaan. Monet verkkokaupat hyväksyvät kryptoja muiden valuuttojen ohessa. Niinpä Litecoineilla voi esimerkiksi maksaa vaateostoksia tai mitä tahansa muita ostoksia. Verkkokaupat ilmoittavat sivuillaan, mikäli kryptovaluutat, kuten Litecoin, kuuluu heidän hyväksymiinsä maksutapoihin. Litecoin tulevaisuus tuo näillä näkymin tullessaan yhä enemmän sivustoja, joilla voi maksaa kyseisellä kolikolla.

Kryptovaluutan käyttöä varten täytyy luoda lompakko. Tähän on olemassa useita vaihtoehtoja, mutta niiden toimintaperiaate on yleensä melko samanlainen. Talletat siis lompakkoon rahaa, jolla voit ostaa haluamaasi kryptovaluuttaa. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikkia kryptovaluuttoja ei ole mahdollista ostaa kaikkien palveluntarjoajien kautta. Tällaiset palveluntarjoajat tarjoavat yleensä mahdollisuutta mobiilisovellukseen, jolla kryptovaluuttoja on helppo hallita suoraan älylaitteella.

Myös palvelumaksut kannattaa ottaa huomioon, sillä ne vaihtelevat eri palveluntarjoajien välillä. Maksujen suuruutta voi vertailla ennen rahan tallettamista.

Kun käytät Litecoineja palvelujen maksamiseen, summa lähtee suoraan Litecoin-lompakostasi. Jos esimerkiksi pelaat netissä ja talletat nettikasinolle, näet tallettamasi summan pelitililläsi. Turvallisia sivustovaihtoehtoja esittelee esimerkiksi suomenkielisetnettikasinot.org.

Kryptovaluuttoihin sijoittamisessa kannattaa ottaa huomioon arvon lasku. Laskua tapahtuu yhtä lailla kuin nousuakin. Vaikka sijoittamasi kryptovaluutta romahtaisikin pian sijoituksesi jälkeen, ei kannata hätiköidä, vaan antaa valuutalle aikaa nousta jälleen. Kryptoihin sijoittaminen on aina pitkäjänteistä.

Litecoinin tulevaisuus

Litecoinin, kuten muidenkin kryptovaluuttojen, arvo muuttuu. Litecoinin arvo on pysynyt jatkuvasti korrelaatiossa Bitcoinin kanssa. Mutta vaikka näin on, on Litecoin kuitenkin täysin itsenäinen valuutta.

Vaikka kurssit ovatkin kokeneet vuosien aikana paljonkin muutoksia, on Litecoin pysynyt vahvasti mukana. Romahduksiakin on tapahtunut, mutta tämä ei ole pysäyttänyt valuuttaa, vaan se jatkaa edelleen vahvana.

Tulevaisuutta voidaan ennustaa parhaiten menneisyyden mukaan, joten myös Litecoin tulevaisuus näyttää valoisalta. Valuutan brändiinkin panostetaan ja niinpä Litecoin esimerkiksi sponsoroi vuoden 2018 joulukuussa pidettyä UFC 232 -tapahtumaa. Tässä vain yksi esimerkki siitä, kuinka Litecoin halutaan pitää ihmisten huulilla ja osoittaa, että brändi voi hyvin vahvasti.

Kryptovaluutoilla on omat kannattajansa ja tietoisuuden levitessä yhä useampi päättää sijoittaa niihin. Litecoin eroaa tavanomaisista valuutoista sillä, että se ei ole yhden, tietyn tahon, kuten keskuspankin, hallitsema. Litecoin on myöskin turvassa inflaatiolta ja niitä onkin jaossa rajatusti 84 miljoonaa kappaletta. Litecoineja on jaossa Bitcoineja enemmän. Kaikkia Litecoineja ei ole vielä louhittu eli niitä on mahdollista louhia vielä useiden vuosien ajan.

Litecoinin tulevaisuutta ei tietenkään voi ennustaa.Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että se tulee olemaan mukana myös tulevaisuudessa, monien eri yritysten tukiessa kryptoja, hyväksyen niitä maksutavoikseen. 

Tulevaisuuden trendit

Trendit vaihtelevat, kuten yleisesti tiedetään. Tällä hetkellä kryptovaluutat ovat trendikkäitä ja Litecoin on yksi suosituimmista. Mutta tulevatko kryptovaluutat olemaan suosiossa tai trendikkäitä esimerkiksi 10 tai 20 vuoden kuluttua?

Trendeillä on vaikutusta kryptovaluuttojen arvoon. Jos kukaan ei olisi kiinnostunut kryptoista, ei niiden arvokaan luonnollisesti olisi korkea. Litecoinin suosio kulkee jonkin verran sisarkolikko Bitcoinin mukaan ja niinpä sen ollessa suosiossa myös Litecoin nauttii suosiostaan.

Tulevaisuuden trendit saattavat hyvinkin kannatella Litecoinia pitkänkin ajan päästä, mutta tätä ei osata ennustaa. Ken tietää, millaisia vaihtoehtoja tullaan tulevaisuudessa kehittämään nykyisten valuuttojen ohelle tai jopa tilalle.

Jos haluat pysyä mukana Litecoinin arvon käänteissä, kannattaa seurata valuutan kursseja. Kryptolompakot antavat tähän mahdollisuuden ja lisäksi voit hyvin monessa palvelussa seurata myös muidenkin kryptovaluuttojen arvoa. Litecoinin tulevaisuutta ei vielä tiedä, mutta se vaikuttaa näillä näkymin lupaavalta.